torstai 2. syyskuuta 2021

Viinin ystävän unelmaelämykset

 


Hei viinin ystävä! Kokosin tähän artikkeliin erilaisia viiniin liittyviä elämyksiä. Joukosta löytyy niin viininmaisteluita, hemmotteluelämyksiä kuin myös lomamatkoja. Kaikki nämä elämykset toimivat myös loistavana lahjana kaikille viinin ystäville ja nautiskelijoille. Miltä kuulostaisi esimerkiksi viininmaistelu metsään rakennetussa viinibaarissa tai rentouttava tapas-ilta viinin kera Tallinnassa?

Viini yhdistää asioita ja ihmisiä: viiniin liittyy usein vahvasti herkuttelu, hyvä ruoka, nautiskelu, hyvä seura, perhe, ystävät, hauskanpito ja niin edelleen. Lasillisella viiniä voi olla lukuisia positiivisia vaikutuksia terveydelle. Tiesitkö, että yhdessä ystävien kanssa nautittu viinilasillinen vaikuttaa positiivisella tavalla esimerkiksi mielenterveyteen ja fyysiseen terveyteen? Toden totta, viini siis voi pidentää ikää. Kukapa ei nauttisi hyvässä seurassa nautitusta viinistä!  

8 elämystä viinin ystäville

1. Viinikurssi – viini ja ruoka

Mitä?

Kurssilla tutustutaan viinien maailmaan ja maistellaan kuutta eri viiniä. Luennon aikana käydään läpi perusmakuja ja seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon viinien ja ruokien yhdistämisessä.

Missä?

Helsinki

2. Hemmoteleva punaviinihieronta

Mitä?

Tunnin mittainen punaviinihieronta kauneushoitolassa. Hieronnan jälkeen nautitaan lasillinen viiniä tai kuppi kuumaa yrttiteetä.

Missä?

Espoo

3. Wine in the Woods

Mitä?

Metsän siimeksessä järjestettävä viininmaistelu. Kevyen patikoinnin jälkeen maistellaan viittä luonnonläheistä punaviiniä keskelle metsää rakennetussa viinibaarissa.

Missä?

Nuuksio

4. Rentoutuspaketti viinin ystäville ylellisessä hotelli L’Embitussa

Mitä?

Yhden yön majoitus Comfort-huoneessa kahdelle, runsas buffet-aamiainen ja pääsy hotellin Spa & Relaxation -alueelle. Lisäksi majoitukseen sisältyy tapakset kahdelle sekä 50 €:n arvoinen lahjakortti hotellin viinibaariin.

Missä?

Tallinna

5. Suola-punaviinihieronta

Mitä?

Puolentoista tunnin suola-punaviinihieronta kauneushoitolassa. Tehoaineina hieronnassa käytetään mineraalisuoraa, punaviinijauhetta ja kookosöljyä.

Missä?

Turku

6. Loma sekä viini- ja tapas-ilta Von Stackelberg Hotel Tallinnassa

Mitä?

Yhden yön majoitus Standard-huoneessa kahdelle, runsas aamiainen ja lasilliset viiniä sekä valikoima kokin tapaksia tarjoiltuna hotellin viinibaarissa. Lisäksi huoneessa majoittujia odottaa makea yllätys.

Missä?

Tallinna

7. Punaviinijooga

Mitä?

Joogaa ja viiniä ystävä- tai työporukalla. Joogaliikkeiden ja hengitysharjoitusten lomassa nautiskellaan viiniä.

Missä?

Rusko

8. Wine in the Dark

Mitä?

Viininmaistelua pimeässä ravintolassa. Tämä tavallisesta poikkeava viinitasting haastaa makuaistia aivan uudella tavalla.

Missä?

Helsinki

Kirjoittaja: Essi

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Viinejä sokkona – Haastattelussa Mika Lintula, mies Wine in the Darkin takana.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Viinikurssi on sivistynyt lahja – yhdistelmä hyviä viinejä ja teoriaa

viinikurssi


Monet meistä nauttivat lasillisen viiniä silloin tällöin, joko nautiskellen tai ruoan kanssa. Suhtaudumme viineihin hyvin elämyksellisesti, ilman suurempia analysointeja. Tiedämme oikein hyvin, mistä pidämme ja mistä emme. Hehkutamme sitten tätä ilman sen kummempaa tietoa aiheesta.

Tämä yleinen tyyli ei vaikuta kovin sivistyneeltä ja usein joudumme sillä vain noloihin tilanteisiin. Jokaisen sivistyneen ihmisen tulisikin käydä viinikurssi. Kurssi on yleissivistyksen kannalta hyödyllinen ja sen lisäksi se on myös äärimmäisen hauska. Tämän jälkeen ravintolassa on huomattavasti helpompi valita sopiva viini tai illanvietossa keskustella viinin syvimmästä olemuksesta.

Viinikursseja järjestetään ympäri Suomea, mm. Eteläesplanadi 20:ssä Helsingissä. Eteläesplanadilla kurssi järjestetään kellarikerroksessa, josta löytyy viinikerho kellareineen, viinikaappeineen, keittiöineen ja oleskelutiloineen. Ne ovat yhden illan kursseja ja kestävät yleensä noin 2 tuntia. Kursseja ei järjestetä jos osallistujia ei ole tarpeeksi, minimiosallistujamäärä tilaisuudelle on useimmiten 10 henkilöä. Kurssit ovat useimmiten iltaisin.

Kursseilla kävijäkunta vaihtelee. Sekaan sopii aina niin vasta-alkajia, asiaan perehtymättömiä viininmaistelijoita sekä valveutuneita viinin harrastajia. Kursseilla on aina vetäjänä asiantuntija, joten ne tarjoavat varmasti aina jotain uutta tietoa kaikille osallistujille.

Kurssin alussa käydään yleensä läpi mm. viinien viljelyolosuhteita, rypäleiden ja viinin käsittelyä sekä hinnanmuodostusta. Tällöin opitaan se, miksi viinien hinnat vaihtelevat niin paljon ja minkä hintaisia viinejä kannattaa ostaa. Monilla kursseilla käydään läpi myös ne seikat, jotka tulee ottaa huomioon kun yhdistetään viiniä ja ruokaa.

Vuorovaikutteisen luennon jälkeen mennään yleensä itse asiaan eli viinin arviointiin. Tällöin perehdytään viinin ulkonäköön ja väriin, tuoksuun, makuun ja kokonaisvaikutelmaan. Viinin arvioinnissa opetellaan myös arviointi termejä, kuten onko se karvas, suolainen, makea, hapan vai hedelmäinen. Viinejä maistellaan ruokien kanssa ja pohditaan, kuinka eri maut vaikuttavat viinin makuun. Lisäksi perehdytään siihen, miten eri olosuhteet vaikuttavat viineihin. Kurssin tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin opettaa sinut yhdistämään viinejä nimenomaan omiin ruokiisi ja tekemään täydellisiä yhdistelmiä juuri sinun elämääsi. Tunnelma on hyvin mutkatonta, keskustelu vilkasta, mielipiteitä vaihdetaan ja omia viinimieltymyksiä vahvistetaan.

Harva pettyy kurssiin. Eikä ihme! Parituntinen menee varmasti yhdessä hujauksessa ja aina, pohjatiedoista huolimatta, oppii varmasti jotain uutta. Ja mikä parasta, kurssin jälkeen pystyt nauttimaan viineistä entistä enemmän ja juttelemaan viineistä sivistyneestä.

Viinikurssi – Tässä on oiva sivistynyt lahja sivistyneelle ystävälle!

tiistai 25. lokakuuta 2016

Milloin suomalaiset siirtyvät kaljasta viiniin?

viinikurssi
Olut on maailman vanhin ja suosituin alkoholijuoma, ei siis ihme, että me suomalaisetkin siitä pidämme. Esimerkiksi Roomassa viini on syrjäyttänyt vähitellen oluen ja oluen juojia alettiin pitämään barbaareina. Roomalaiset istuttivat viiniköynnöksiä Reiniin asti ja ihan vain sen takia, että eivät arvostaneet olutta.

Tapahtuuko Suomessa jossakin vaiheessa samalla tavalla kuin Roomassa? Tuleeko viini syrjäyttämään oluen hitaasti, mutta varmasti? Jos kuitenkin miettii, miten Suomessa käytetään viiniä ja miten olutta, en usko, että tulee tapahtumaan.

Suomalaisten viininjuonti on sosiaalista ja se yhdistetään illanistujaisiin ja juhliin. Useimmiten sen kanssa tarjotaan ruokaa ja sitä pidetään vähän ”parempana” juomana. Suomessa viiniä nautitaankin tyypillisesti osana rentoa juhlaa tai illanviettoa, joskus lasillinen kotona viikonloppuna sekä päivällisen tai muun aterian yhteydessä.

viinikurssit
Oluen suomalaiset kelpuuttaa kyllä ruokapöytään kuten myös seurustelujuomaksi, mutta kaikista eniten se mielletään saunajuomaksi. Tätä mieltä on tutkimusten mukaan 95% suomalaisista. Kun suomalainen valitsee ruoan seuraksi oluen, on ruoka useimmiten muuta kuin hieno pihvi, jonka kanssa valitaan mieluummin viini. Lisäksi oluen ja ruoan yhdistelmän valitsee useimmiten mies.

Kun ajattelee suomalaisten tottumuksia ja käsityksiä oluesta ja viinistä, on hankala kuvitella, että kumpikaan syrjäyttäisi toista. Toisen käyttö voi lisääntyä, toisen vähentyä, mutta en usko, että Suomessa kävisi koskaan niin kuin Roomassa.

Saa nähdä, millaisen suosioon viinikurssit tulevat Suomessa nousemaan. Niillä on kuitenkin paikkansa oluen rinnalla.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Viinin ABC -kurssi

Tiedätkö mikä ero on samppanjalla ja kuohuviinillä? Entä mitä on roseeviini ja miten se eroaa valko- ja punaviineistä? Onko ruokaviinin valitseminen ahdistavampaa kuin neljän ruuhkassa ajaminen? Saako huono viinituntemuksesi sinut tuntemaan olosi epämukavaksi hienossa ravintolassa? Jos kuulostaa tutulta, viinikurssi on lahja, joka on suunniteltu juuri sinulle.

Viinikerhon järjestämät viinikurssit ovat tiiviitä kahden tunnin paketteja, joiden sisältö vaihtelee kurssin mukaan. Viinin ABC -kurssilla tutustutaan viinin alkeisiin, valmistusprosessiin rypäleiden kasvattamisesta viinin pullotukseen asti, ja maistellaan kuutta erilaista viiniä. Kurssi sopii kaikille viinistä kiinnostuneille, on hyödyllinen tietopaketti ravintola-alaa opiskeleville tai alalla työskenteleville, ja mukava tapa lisätä tietämystään viineistä. Viinin maailmaa pohjustavan Viinin ABC-kurssin aikana sivutaan myös viinin ja ruuan yhdistämistä, johon keskitytään paremmin Viinikerhon Viini ja ruoka -kurssilla.

viinikurssi

  
Viini ja ruoka-kurssi keskittyy haasteeseen, joka rasittaa varmasti jokaisen kokikokin aivonystyröitä ainakin jossain vaiheessa ruokaharrastusta. Oikeaoppinen viinin ja ruuan yhdistäminen tuo esiin ruuan aromit ja tekee kunniaa maukkaalle aterialle samalla, kun laadukas viini pääsee oikeuksiinsa oikeiden makujen rinnalla. Viini ja ruoka-kurssin aikana tutustutaan klassisiin ruoka-viini-yhdistelmiin ja käydään läpi toimivia makuyhdistelmiä. Kahden tunnin aikana kuunnellaan, osallistutaan keskusteluun, ja tietenkin maistellaan. Osallistujat saavat maistaa kuutta erilaista viiniä yhdistettynä eri perusmakuihin. Viini ja ruoka-kurssi on syventävää jatkoa Viinin ABC-kurssille, mutta toimii myös yksittäisenä kurssina jokaiselle, joka kaipaa lisätietoa viinin ja ruuan liitoista ja tahtoo lisää itseluottamusta vaikka tärkeän illallisen tai juhlien suunnitteluun.


Alkuiltaan ajoittuvat viinikurssit järjestetään Helsingissä, kun osallistujia on koossa vähintään kymmenen. Viinin ABC ja Viini ja ruoka-kurssi on hyvä lahja viininystävälle, hyödyllinen tietopaketti juhlia suunnittelevalle tai alaa opiskelevalle, ja hauska tapa viettää aikaa työkavereiden ja ystävien kanssa.